Ystävyysseurakunta Peetelin historiaa

Peetelin kirkko rakennettiin parin kilometrin päähän Vanhasta kaupungista juuri ennen sotaa vuonna1938. Kommunistinen valtio otti rakennuksen seurakunnalta filmistudioksi. Kirkosta muurattiin mm. ikkunat umpeen.  Vuonna 1993 rakennus luovutettiin takaisin  huonossa kunnossa. Saman vuonna Peetelin seurakunta perustettiin uudelleen.
Keväällä 1997 seurakuntalaiset ja diakoniatyöntekijä näkivät yöllä kadulla kodittomia lapsia ja vievät heille ruokaa. Tästä alkoi uusi vaihe kirkolla, projekti nimeltä "He ovat olemassa". Kirkolle remontoitiin ennen  kirkkosalin peruskorjausta tilat lastenkodille.  Lastenkodin nuoret osallistuivat innolla sekä kirkkosalin että alakerran kellarin puhdistukseen ja remontointiin. Palkaksi he saivat kodin ja ruokaa.

Harjun seurakunta solmi Tallinnan Peetelin seurakunnan kanssa ystävyyssuhteen 1990-luvun alussa. 

Peetelin seurakunta tänään

Seurakunta kokoontuu sunnuntaisin jumalanpalvelukseen klo 11. Kirkolla toimii myös kamarikuoro, lastenkuoro sekä pyhäkoulu.

Lastenkodissa asuu nykyisin kouluikäisiä lapsia. Ehtona sisäänpääsyyn on, että lasten on käytävä koulua. Heillä on myös tukiperheitä, joissa he asuvat osan kesää.

Peetelin seurakunnan työ lasten parissa on hyvä esimerkki kristillisen rakkauden ulottamisesta kipeään inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen ongelmaan.

Peetelin seurakunnan yhteystiedot

Osoite: Preesi 5, Tallinn 10320 Estonia
Kotisivut:  www.peeteli.com
Sähköpostiosoite: tallinna.peeteli@eelk.ee
Kirkkoherra Alo Martinson, alo.martinson@gmail.com
Kanttori Eve Padar, evep@colleduc.ee
Esimies, johtaja Mati Sinisaar, mati.peeteli@gmail.com

Taloudellista tukea voit antaa:

IBAN EE0722 0022 1016 2247 27 BIC HABAEE2X



Tällä lomakkeella voit liittyä  Tallinnan Peetelin seurakunnan seurakuntakummiksi

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Sukunimi *
Etunimi *
Syntymäaika *
Lähiosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Puhelinnumero *
Sähköpostiosoite
Kansalaisuus
Maksan kummimaksua vuosimaksuna *